Skip to the main content.

2 minuutin lukuaika

Millainen on hyvä CV?

Featured Image

Hyvä CV, eli ansioluettelo, pitää sisällään kaiken olennaisen tiedon haettavan työpaikan kannalta. Ansioluettelon tekeminen saattaa tuntua raskaalta, mutta onnistuessaan se on kaiken vaivan arvoinen. CV on se ensimmäinen dokumentti, jonka pohjalta haastattelijat ja rekrytoijat muodostavat ensivaikutelmansa työnhakijasta.

 

CV:N PERUSASIAT KUNTOON

 

Yhteystiedot

Tiettyjen perusasioiden pitää aina löytyä CV:stä. Esimerkiksi yhteystiedot. Osalle asian mainitseminen voi tuntua hassulta, mutta monilta työnhakijoilta yhteystiedot jäävät puuttumaan kokonaan tai ovat virheelliset. Muista siis aina lisätä yhteystietosi ansioluetteloon ja tarkista myös tietojen oikeellisuus.

 

.pdf muoto

Wordin .doc-muoto käy myös, mutta .pdf on tyylikkäämpi, toimivampi ja nykyään yleisemmin käytössä oleva versio. Ennen CV:n lähettämistä on hyvä luetuttaa ansioluettelo jollakin toisella, koska omille kirjoitusvirheilleen tulee sokeaksi, varsinkin kun ansioluettelon työstöön on käyttänyt paljon aikaa.

 

MUOKKAA ANSIOLUETTELOASI HAKEMASI TYÖPAIKAN MUKAAN

Kaikista tärkein asia ansioluettelon tekemisessä on tietää, kenelle ja minkälaista työpaikkaa varten se on tarkoitettu.CV:tä kannattaakin muokata aina hakemansa työpaikan mukaan. Mikäli työkokemusta ei ole ehtinyt vielä kertyä ja ansioluettelo on sisällöltään laihahko, voit kuvailla tarkemmin aiempia työtehtäviäsi ja tuoda esiin muita ominaisuuksia, joista olisi hyötyä haettavassa tehtävässä. Muista, että monesti asenne ratkaisee enemmän kuin kokemus! Mikäli tilanne on päinvastainen eli työkokemusta ja osaamista on laajasti, kannattaa CV:tä karsia siten, että kaikkein tärkein ja olennaisin työkokemus ja osaaminen on helposti nähtävissä.

Ansioluetteloa tehdessä kannattaa huomioida, että sen tyyli voi vaihdella alasta riippuen. Etenkin luovilla aloilla arvostetaan enemmän visuaalisesti näyttäviä ansioluetteloita kuin esimerkiksi rakennusalalla. Luovalle alalle haettaessa käytetään yleensä visuaalista CV:tä.

 

HYVÄ PROFIILITEKSTI ANTAA KATTAVAN KOKONAISKUVAN SINUSTA

Hyvä ansioluettelo pitää sisällään profiilitekstin eli esittelytekstin, joka antaa kokonaiskuvan sinusta pähkinänkuoressa. Profiilitekstin sisältöön kannattaa siis panostaa. Hyvä ensivaikutelma tehdään jo esittelytekstissä ja sen tulisi olla sellainen, että se herättää rekrytoijan mielenkiinnon ja saa hänet haluamaan tutustua sinuun, sekä lukemaan ansioluetteloasi tarkemmin. Hyvän esittelytekstin pituus on muutamasta lauseesta noin yhteen kappaleeseen. Voit siinä kertoa tiivistetysti itsestäsi, osaamisestasi, koulutuksestasi ja mielenkiinnon kohteistasi.

 

Esimerkki profiili-/esittelytekstistä:

”Sosiaalinen, innokas ja tulokselliseen myyntiin erikoistunut ammattilainen, joka panostaa erityisesti asiakastyytyväisyyteen. Vapaa-aikana osallistun erilaisiin verkostoitumistapahtumiin, matkustan ja tutustun uusiin kulttuureihin, sekä harrastan aktiivisesti liikuntaa mm. jalkapalloa. Synnynnäinen tiimipelaaja, joka etsii uusia jännittäviä haasteita työelämän parista.”

 

KERRO TYÖKOKEMUKSESTASI JA KOULUTUKSESTASI LAAJEMMIN, ÄLÄ VAIN LISTAA ASIOITA!

Valitse haettavan työpaikan kannalta oleelliset työkokemukset ja koulutukset. Avaa työkokemuksia ja koulutuksia muutaman lauseen verran kerronnallisesti eli käyttämällä minämuotoa ja kertomalla asioista verbein (Tein, vastasin, ylläpidin, kehitin, laadin, perehdytin, myin, opiskelin jne.). Näin sinusta saa aktiivisen ja oma-aloitteisen kuvan. Kertomalla laajemmin työkokemuksesta ja koulutuksesta rekrytoija saa paremman käsityksen osaamisestasi, koulutuksestasi ja saavutuksistasi. Hän saa myös hyvän käsityksen sinun roolistasi työpaikalla, tiimissä ja työyhteisössä.

Koulutusta on hyvä avata muun muassa kurssien ja/tai erilaisten projektien osalta, jotta rekrytoija saa paremman kuvan koulutustaustastasi. Jos kerrot olevasi tradenomi niin se ei kerro loppujen lopuksi paljoakaan eikä erota sinua muista tradenomeista eduksesi. Kerro siis tarkemmin mihin alaan erikoistuit, oletko ollut kenties opiskelijavaihdossa, millaisiin projekteihin osallistuit, kuuluitko opiskelijakuntaan, toimitko tutorina jne.  

 

KIELITAITO

Merkitse aina ansioluetteloon kielitaitosi, vaikka siihen ei erillisiä vaatimuksia olisikaan esitetty. Voit halutessasi eritellä suullisen ja kirjallisen kielitaidon, jos niissä on eroja. Yleensä kielitaidon ilmaisemiseen käytetään asteikkoa: äidinkieli, erinomainen, hyvä, kohtalainen ja alkeet. Asteikkona voi käyttää myös CEF:iä tai CEFR:iä, jossa kielitaito merkitään tason mukaan: A1, A2, B1, B2, C1, C2. Tässä tapauksessa A1 ja A2 tarkoittavat kielen alkeiden hallintaa ja C1 sekä C2 tarkoittavat taitavaa ja korkeatasoista kielenkäyttäjää. Tarkempia määrityksiä tasoihin voit lukea täältä.

 

IT-taidot

Erilaisten ohjelmistojen ja tietoteknisten taitojen omaaminen on nykypäivänä välttämätöntä. Varsinkin tietotekniselle alalle haettaessa on tärkeää ilmaista kokemuksensa eri ohjelmistoista, jotta rekrytoija tietää yhdellä silmäyksellä, onko sinulla vaadittavat taidot työssä suoriutumiseen. Toimistotyössä tarvitaan yleensä vähintään kokemusta eri MS Office-ohjelmistoista, kuten Word, Excel, Outlook, Powerpoint jne. Luovalla alalla yleensä mainitaan muun muassa Photoshop, Illustrator, InDesign ja Premiere. IT-alalla voi mainita muun muassa Java, JavaScript, C++, SQL, HTML, CSS jne. Joskus päätös haastatteluun kutsumisesta voidaan tehdä vain yhden ohjelman osaamisen perusteella, joten varmista lopuksi, että olet kertonut kaiken oleellisen kokemuksesi hakemaasi työpaikkaa varten.

 

SUOSITTELIJAT

Keitä suosittelijat ovat? Suosittelijat ovat henkilöitä, jotka tuntevat sinut ja sinun osaamisesi työelämässä. He voivat vahvistaa osaamisesi ja kertoa sinusta rekrytoijalle minkälainen työntekijä olet. Rekrytoijat haluavatkin hyvin mielellään kuulla näkemyksiä työnhakijan suoriutumisesta aiemmissa työtehtävissä. 

Jos ansioluettelostasi ei vielä löydy suosittelijaa, kysy rohkeasti vanhoilta työkavereiltasi tai esimiehiltäsi, jos joku heistä olisi valmis olemaan suosittelijasi. Useimmiten suosittelijaksi suostutaan mielellään.

 

Työntekijän vuosilomat ja lomarahat

2 min luettu

Työntekijän vuosilomat ja lomarahat

Suomessa vuosilomalla on erityinen merkitys työntekijöille. Se on aika, jolloin voi irrottautua arjen kiireistä ja antaa itselleen tilaa levätä,...

Read more
Kerro jotain itsestäsi – miten vastata työhaastattelun vakiokysymykseen?

2 min luettu

Kerro jotain itsestäsi – miten vastata työhaastattelun vakiokysymykseen?

Miksi haastateltavaa pyydetään heti alkuun kertomaan jotain valinnaista itsestään?

Read more
Näin erotut työnhaussa – 5 vinkkiä!

2 min luettu

Näin erotut työnhaussa – 5 vinkkiä!

Mikä on työnhaussa vaikeinta? Varmastikin se, että pääsee läpi suppilon ensimmäisestä vaiheesta ja onnistuu vakuuttamaan rekrytoivan tahon omasta...

Read more