Skip to the main content.

2 minuutin lukuaika

Näin pärjäät ryhmähaastattelussa!

Featured Image

Ryhmähaastattelu on tehokas ja monipuolinen keino toteuttaa työhaastattelu. Ryhmähaastattelun avulla voidaan toteuttaa erilaisia tehtäviä ja keskusteluja, joissa osallistujat pääsevät tuomaan syvällisemmin esiin omaa osaamistaan ja näkemystään. Tämä haastattelutapa tuo hyvin ilmi erilaisia puolia hakijasta, joita ei välttämättä yksilöhaastattelussa pystytä kartoittamaan.  Ryhmähaastattelu voi antaa paremman kuvan esimerkiksi hakijan sosiaalisista taidoista, tiimityöskentelystä sekä kyvystä kuunnella ja ottaa muut huomioon.

Ryhmähaastattelu tuo esiin vahvuudet

Ryhmähaastattelua käytetään haastattelumenetelmänä, kun etsitään tekijää asiakaspalvelu – tai vahvoja tiimityötaitoja vaativiin tehtäviin. Silloin kun avoimena on useita paikkoja samaan tehtävään, päädytään usein myös ryhmähaastatteluun. Näin saadaan haastateltua suuri määrä hakijoita yhdellä kertaa.  On hyvä muistaa, että ryhmähaastattelu on yleensä kuitenkin vain yksi osa rekrytointiprosessia ja siihen kuuluu useimmiten myös perinteiset yksilöhaastattelut.

 

”Ryhmähaastattelu on todella tasapuolinen keino toteuttaa osa työhaastattelusta. Siinä nähdään haastateltavat samassa tilassa, samaan aikaan ja samojen kysymysten äärellä. Tehtävien ja yhteisten keskusteluiden avulla pystytään saamaan monipuolinen kuva hakijoiden osaamisesta ja soveltuvuudesta avoimeen tehtävään.”

 

”Pitää kuitenkin muistaa, että ryhmähaastattelu on vain yksi osa rekrytointiprosessia ja päätökset valituista henkilöistä tehdään aina kokonaisarvioinnin perusteella.”, kertoo palvelupäällikkö Monia Pöllänen, joka on urallaan vetänyt satoja ryhmähaastatteluita. 

 

Osallistu ryhmähaastatteluun jännityksestä huolimatta

Ryhmähaastattelua saatetaan jännittää enemmän kuin yksilöhaastatteluja. Ryhmähaastatteluun osallistuminen kuitenkin kannattaa aina jännityksestä huolimatta! Se antaa osallistujalle arvokkaan kokemuksen lisäksi tilaisuuden vahvistaa vuorovaikutustaitojaan ja ylittää itsensä.

”Minulla on urallani tullut välillä vastaan tilanteita, joissa hakija on jännittänyt hirveästi etukäteen. Haastattelun jälkeen hakija on sitten tullut kuitenkin kertomaan, ettei tämä ollutkaan yhtään niin pelottavaa kuin mitä etukäteen luuli”, rohkaisee Monia.  

 

Jännitys kertoo usein aidosta motivaatiosta tehtävää kohtaan. Ja hän haluaa muistuttaa, että ammattirekrytoija on aina kokenut haastattelija, joka ymmärtää jännityksen. Rekrytoija haluaa parhaansa mukaan luoda haastattelusta tilanteen, jossa hakija pystyy antamaan itsestään oikean kuvan ja tuoda esiin osaamistaan sekä vahvuuksiaan.

Ole aidosti oma itsesi

Ryhmähaastattelu korostaa sosiaalisia taitoja ja tiimissä toimimista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että vain tilanteen haltuun ottavat sosiaaliset, ulospäinsuuntautuneet persoonat pärjäisivät haastattelussa. Toimivat, menestyvät tiimit koostuvat nimittäin erilaisista persoonista, jotka täydentävät toisiaan. Tiimin jäsenillä on taustalla usein erilaisia työkokemuksia ja jokaisen työskentelytavat poikkeavat toisistaan. Kun avoimena on useita paikkoja samaan tehtävään, haetaan monia erilaisia profiileja –jokaisella on paikkansa toimivassa tiimissä ja jokaista tarvitaan. Juuri siksi olemalla haastattelussa aidosti oma itsensä, pärjää parhaiten.

 

”Ryhmähaastattelussa ehdottomasti tärkeintä on olla aito oma itsensä. On tärkeää, ettei esitä mitään, eikä toimi eri tavalla, kuin oikeasti toimisi ryhmässä. Haastattelijan tehtävänä on saada oikea kuva ihmisestä. Jokaisella on omat vahvuudet ja kehittymisenkohteet, jotka haluan tunnistaa ja tietää. Tämä on tärkeä tieto oikean rekrytointipäätöksen tekemisessä.”

 

”Ei ole kenenkään etu, että tehtävään valitaan hakija, joka ei pärjää tai viihdy tehtävässä. Se, että olet sosiaalinen ja puhelias on vahvuus jossakin tehtävässä ja toisessa taas se ei ole niin tärkeä ominaisuus. Rekrytoin hakijat, jotka ovat aidosti tilanteessa mukana ja kertovat rehellisesti itsestään, osaamisestaan, näkemyksistään, odotuksistaan ja toivomuksistaan sekä tulevaisuudensuunnitelmista”, muistuttaa Monia.   

 

Muista nämä ryhmähaastattelussa: 

  1. Ole avoin ja aito oma itsesi. Se on tärkeintä - älä esitä mitään mitä et ole.

  2. Uskalla tuoda esiin oma näkemyksesi ja kuunnella toisen.
  3. Unohda mallivastaukset. Rekrytoija haluaa tietää osaamisesi ja kuulla aidon näkemyksesi.
  4. Älä kopioi toisen vastauksia. Jokaisella on omat vahvuutensa sekä kehityskohteensa.
  5. Vaikket saisi ryhmähaastattelun kautta hakemaasi paikkaa, on rekrytoija saanut osaamisestasi kattavan kuvan ja voi tarjota sinulle muita osaamistasi vastaavia työpaikkoja.
Työntekijän vuosilomat ja lomarahat

2 min luettu

Työntekijän vuosilomat ja lomarahat

Suomessa vuosilomalla on erityinen merkitys työntekijöille. Se on aika, jolloin voi irrottautua arjen kiireistä ja antaa itselleen tilaa levätä,...

Read more
Kerro jotain itsestäsi – miten vastata työhaastattelun vakiokysymykseen?

2 min luettu

Kerro jotain itsestäsi – miten vastata työhaastattelun vakiokysymykseen?

Miksi haastateltavaa pyydetään heti alkuun kertomaan jotain valinnaista itsestään?

Read more
Näin erotut työnhaussa – 5 vinkkiä!

2 min luettu

Näin erotut työnhaussa – 5 vinkkiä!

Mikä on työnhaussa vaikeinta? Varmastikin se, että pääsee läpi suppilon ensimmäisestä vaiheesta ja onnistuu vakuuttamaan rekrytoivan tahon omasta...

Read more