Skip to the main content.

1 minuutin lukuaika

Joutjärven Palloilukeskus - Yhteistyössä on voimaa

Featured Image

Lahtelainen Joutjärven Palloilukeskus ja Folka ovat tehneet yhteistyötä noin kaksi vuotta. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun Palloilukeskuksen toimitusjohtaja Jari Nyman soitti Katja Risulle Folkaan ja avasi keskustelun.

 

Rekrytointitarve

Muutama vuosi sitten, kun olin ollut Joutjärven Palloilukeskuksen vetäjänä vuoden, pitkäaikainen työntekijämme jäi eläkkeelle ja tarvitsimme hänen tilalleen uuden työntekijän. Tiesin jo siinä vaiheessa, että haluan kääntyä henkilöstövuokrausfirman puoleen, kertoo Jari.

 

Avointa ja mutkatonta yhteistyötä

Googlesta ensimmäisenä hakutuloksena löytyi Folka Henkilöstöpalvelut ja yhteydenotto puhelimitse firmaan toi luurin päähän Lahden HR-konsultin Katja Risun. Tuosta ensimmäisestä puhelustamme saakka Jarin kanssa yhteistyö on ollut keskustelevaa, avointa ja mutkatonta, muistelee Katja. Jari on osannut kertoa minulle ihan alusta alkaen selkeästi omista toiveistaan työntekijöiden suhteen, haasteistaan ja tulevaisuudensuunnitelmistaan.

 

Toiminnan kehittäminen

Olemme istuneet Jarin kanssa usein Palloilukeskuksella ja miettineet mitä millekin asialle tehdään, mitkä asiat luistavat jo hyvin, ja mihin seuraavaksi tähdätään. Yhdessä on pohdittu mm. työntekijöiden tarvitsemia koulutuksia ja mahdolliseen Palloilukeskukseen avattavaan uuteen kahvilaan liittyviä ponnistuksia. Nyt Jarilla on työn alla hallin toiminnan kehittäminen, eli millaisia muita palveluja hän voisi jatkossa toteuttaa.

 

Yhteistyöstä ystävyyteen

Katja ja Jari iloitsevat, että nykyisin keskustelua on mukava käydä työasioiden lisäksi vaikkapa molempia vapaa-ajalla kiinnostavista aiheista kuten ruoka ja vanhat talot sekä tavarat! Nämä aiheet ovat lähellä sydäntämme, kun tavataan toisiamme vaikkapa lounaan merkeissä.  Jarin mielestä ”on hienoa, kun on oikea henkilö kenen kanssa tehdessä yhteistyötä ja olette ns. samalla aaltopituudella. Kun minulla on ongelma, toinen ymmärtää heti mitä yritän sanoa.”

 

Ulkoistamalla rekrytoinnin vapautan aikaa itselleni

Jarin ja Katjan yhteistyö on jatkunut nyt jo pari vuotta ja nyt he ovat taas uuden rekrytoinnin edessä. "Haemme joukkoomme liikunnanohjaajaa. Uuden työntekijän palkkaamista pidetään riskinä, mutta minä näen sen investointina, joka onnistuessaan vie yrityksen liiketoimintaa eteenpäin. Pienyrittäjänä näen, että ulkoistamalla kaikki työnantajan velvollisuudet Folkalle olen vapauttanut minulle itselleni aikaa mm. toiminnan kehittämiseen.", kertoo Jari Nyman.

Keväisin terveisin,

Katja ja Jari

 

Henkilöstövuokrauksen edut PK-yritykselle:

  • Rekrytoinnin helppous
  • Nopeasti osaavaa työvoimaa eri tarpeisiin
  • Palkkahallinnon ulkoistaminen
  • Riskien minimointi
  • Omaan ydintekemiseen keskittyminen 

Folka on kokonaisvaltainen henkilöstökumppani. Saat meiltä rekrytoinnin ja henkilöstövuokrauksen lisäksi myös sparrausapua liiketoimintasi kehittämiseen.

Lue lisää palveluistamme täältä >>

Joutjärven Palloilukeskus - Yhteistyössä on voimaa

2 min luettu

Joutjärven Palloilukeskus - Yhteistyössä on voimaa

Lahtelainen Joutjärven Palloilukeskus ja Folka ovat tehneet yhteistyötä noin kaksi vuotta. Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun Palloilukeskuksen...

Read more
Hallivuori Works, tilauskonepaja

1 min luettu

Hallivuori Works, tilauskonepaja

Hallivuori Works on salolainen tilauskonepaja, joka tuottaa pääasiassa erilaisia osia ja tuote-eriä teollisuuden käyttöön.

Read more