Skip to the main content.

2 minuutin lukuaika

Työhaastattelu – kuinka suoriudun siitä mahdollisimman hyvin

Featured Image

Haastattelutilanteeseen osallistuu yleensä ainakin se esimies, jonka alaisuuteen työntekijä tulee. Mikäli organisaatiossa on HR-puolelle erikoistuneita henkilöitä, voi myös joku heistä olla läsnä haastattelussa. Meillä Folkalla haastattelut hoitavat aina HR-konsulttimme.

Yleensä haastatteluja on vain yksi, mutta joihinkin vaativampiin asemiin saatetaan tarvita useampi. Haastattelutilanne on joko avoin haastattelu, jolloin tilanne muodostuu haastateltavan mukaan tai systemaattinen haastattelu, jolloin haastattelijalla on valmis runko tai valmiit kysymykset ennalta määrätyistä aihepiireistä.

 

Haastattelutilanteessa työnantaja ja työnhakija arvioivat toisiaan

Työnantajaa kiinnostaa, onko työnhakija sopiva työntekijä avoimeen työtehtävään ja organisaatioon. Työnhakijaa taas kiinnostaa, onko yritys ja työtehtävä sellainen, joka on hänelle sopiva ja johon hän on valmis sitoutumaan. Haastattelu on työnhakijan näkökulmasta osaamisesi ja kokemuksesi myyntiä, mutta myös informaation saamista potentiaalisesta työpaikasta ja työtehtävistä. Voidaankin sanoa, että ansioluettelosta selviää pätevyys ja haastattelussa sopivuutesi.

 

Haastattelun päämääränä on työpaikkatarjouksen saaminen

Ole siis vakuuttava luontevalla ja tahdikkaalla tavalla. Vähättelevä suhtautuminen, liika itsensä korostaminen ja kiinnostuksen puute heikentää mahdollisuuksia tulla palkatuksi. Haastattelussa kannattaa olla reippaasti oma itsensä. Jännittäminen on työhaastattelussa normaalia. Muista levätä hyvin ja valmistautua haastattelupäivään, jotta jaksat olla energinen.

 

Ensivaikutelman merkitys työhaastattelussa

Ensivaikutelma työhaastattelussa on erityisen tärkeä, koska sen voi antaa vain kerran. Tutkimusten mukaan luomme ensivaikutelman toisista ihmisistä noin 20–30 sekunnissa. Mielikuva syvenee nopeasti ja sen muuttaminen myöhemmin on hankalaa. Olethan siis ajoissa paikalla ja valmiina, oli kyseessä sitten live-haastattelu työpaikan tiloissa tai videohaastattelu etänä.

Myös pukeutumisella on osansa ensivaikutelman muodostamisessa. Haastattelija arvioi tietoisesti työnhakijan ulkoista olemusta, mutta se vaikuttaa haastattelijaan myös alitajuisesti. Hyvä yleisohje on pukeutua huolitellusti ja tehtävän mukaiseen asuun, jossa myös itse viihtyy.

 

Mitä haastattelija tarkkailee?

Työhaastattelut ovat ihmisten välistä vuorovaikutusta. Haastattelija hakee merkkejä mm. itseluottamuksestasi, positiivisesta asenteestasi ja joustavuudesta. Ole siis liikkeellä hyvällä asenteella ja muista jännityksestä huolimatta hymyillä ja olla välitön.

 

Haastattelijan tarkkailurunko:

 

1. Sisääntulo ja ensivaikutelma
  • Miten tervehdit
  • Miten esittäydyt
  • Miten otat kontaktia
  • Miten istut paikallesi, miten liikut

2. Sanaton viestintä, kehon kieli
  • Sanallista viestintää tärkeämpiä voivat olla ilmeesi, eleesi, asentosi ja katsekontaktisi
  • Näiden lisäksi myös yleinen olemuksesi
3. Keskustelu
  • Kuinka aloitat puhumisen
  • Puhetyylisi (selkeys, vakuuttavuus, luontevuus, positiivisuus, tilanteen huomioon ottaminen)
  • Kuunteletko ja keskitytkö haastatteluun, vastaatko esitettyihin kysymyksiin
  • Säilytätkö katsekontaktin puhuessasi
4. Tavoitteellisuus ja motivoituneisuus
  • Kysytkö itsekin kysymyksiä
  • Mitä kysyt ja miten
  • Vaikutatko kiinnostuneelta työtehtävästä ja miten tuot kiinnostuksesi ilmi
  • Erityisen tärkeää on, miten kerrot aikaisemmista työkokemuksistasi, osaamisestasi ja tulevaisuuden tavoitteistasi

 

Keskity viestintään

Kuuntele haastattelijan kysymykset tarkkaan ja vastaa täsmällisesti siihen mitä kysytään. Muista katsekontakti haastattelijaan. Ilmeillä, eleillä ja liikkeillä, viiveillä vastauksissa ja muistamattomuudella on kaikilla oma sanomansa haastattelijalle. Jos haastattelu on ryhmähaastattelu, niin muista tuoda itsesi rohkeasti esille, mutta muista myös antaa mahdollisuus muillekin haastateltaville esittää asiansa. Lue lisävinkit ryhmähaastatteluun blogistamme Näin pärjäät ryhmähaastattelussa!

 

Tärkeitä pointteja työhaastattelussa:

 

Selvitä mitä yritys tarvitsee

Esittämäsi kysymykset kertovat sinusta yhtä paljon kuin vastauksesi. Hyvät, oleelliset kysymykset viestivät haastattelijalle, että olet ajan tasalla alan kehityksessä ja aidosti kiinnostunut juuri tästä hakemastasi työstä ja yrityksestä. Huomioi organisaation jokainen toive, tarve ja haaste, sekä kerro konkreettisten esimerkkien avulla, miten sinä voit esimerkiksi yrityksen haasteissa olla heille avuksi.

 

Kerro miten osaamisesi vastaa organisaation tarpeita

Haastattelussa yhteen sovitetaan työnhakijan osaamista ja yrityksen tarvetta. Työnhakijana sinä voit vaikuttaa työnantajan päätökseen perustelemalla, miten juuri sinun osaamisesi on heille hyödyksi. Kerro kuka olet, mitä vahvuuksia sinulla on, mitä lisäarvoa uskot tuovasi yritykselle ja minkälaisia haasteita kaipaat nyt tai 5 vuoden kuluttua. Keskity työnantajan näkökulmasta kiinnostavimpaan osaamiseen.

 

Haastattelussa yleisimmin käytetyt aihepiirit:

  • Pätevyys
    • Työkokemus, työmenestys ja osaaminen
  • Hakijan tausta
    • Oma historia ja elämäntilanne
    • Kehitysvaiheet ja käännekohdat
    • Kriisit, niiden hallinta ja käsittely
    • Hakijan nykyinen kokonaistilanne ja tavoitteet
    • Arvomaailma, harrastukset, kiinnostukset kohteet
  • Motivaatio ja odotukset
    • Motivaatio haettavaan tehtävään
    • Motiivien tärkeysjärjestys
    • Odotukset työltä ja yrityksestä
    • Ammatilliset pyrkimykset ja tavoitteet
    • Kehittymishalukkuus tulevaisuudessa
  • Minäkuva
    • Miten vahvuuksiasi tulisi hyödyntää ja miten heikkouksiasi tulisi kehittää?
    • Omat vahvuudet ja heikkoudet

 

Haastattelun tärkein tavoitteesi on jäädä positiivisesti haastattelijan mieleen. Pidäthän siis huolen, että haastattelija tietää keskustelun päätteeksi, kuka olet, mitä osaat ja miksi juuri sinut tulisi valita tehtävään. Jos et vielä ole kysynyt kysymyksiä haastattelijalta liittyen työtehtävään tai työpaikkaan, niin nyt siihen on viimeinen mahdollisuus. Muista, että kysymällä kysymyksiä osoitat olevasi paikasta kiinnostunut!

Lue lisää aiheesta blogeistamme MITEN VALMISTAUDUN TYÖHAASTATTELUUN? JA MITEN TOIMIN TYÖHAASTATTELUN JÄLKEEN?
Työntekijän vuosilomat ja lomarahat

2 min luettu

Työntekijän vuosilomat ja lomarahat

Suomessa vuosilomalla on erityinen merkitys työntekijöille. Se on aika, jolloin voi irrottautua arjen kiireistä ja antaa itselleen tilaa levätä,...

Read more
Kerro jotain itsestäsi – miten vastata työhaastattelun vakiokysymykseen?

2 min luettu

Kerro jotain itsestäsi – miten vastata työhaastattelun vakiokysymykseen?

Miksi haastateltavaa pyydetään heti alkuun kertomaan jotain valinnaista itsestään?

Read more
Näin erotut työnhaussa – 5 vinkkiä!

2 min luettu

Näin erotut työnhaussa – 5 vinkkiä!

Mikä on työnhaussa vaikeinta? Varmastikin se, että pääsee läpi suppilon ensimmäisestä vaiheesta ja onnistuu vakuuttamaan rekrytoivan tahon omasta...

Read more