Skip to the main content.

2 minuutin lukuaika

Kesätyöt alaikäisenä – Katso tärkeät ikärajat

Featured Image

Suurin osa kesätyöpaikoista on suunnattu yli 18-vuotiaille, mutta työllistyminen alaikäisenä ei ole lainkaan mahdotonta! Kyselyiden mukaan nuorten kesätöihin liittyvät haaveet ovat varsin realistisia; esimerkiksi asiakaspalvelua, töitä myynnin ja kaupan alalta sekä ravintola-ja matkailualalta. Kaikki edellä mainitut ovatkin toimialoja, jotka perinteisesti työllistävät runsaasti nuoria.

Alle 18-vuotiaiden kesätyöntekoon pätevät kuitenkin hieman erilaiset säännöt ja rajoitukset kuin täysi-ikäisten, joten nuoren on hyvä olla tietoinen näistä kun töitä lähtee kesäksi etsimään. Olemmekin listanneet alle tärkeimmät asiat, jotka tulee huomioida alaikäisenä työskennellessä. 

Nuori, pidä huolta oikeuksistasi

Kovasti toivoisi, että nuoren ottaessa tärkeitä ensiaskeleitaan työelämässä kaikki sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Kuitenkin, aina on mahdollisuus että ihan kaikilla työnantajilla jauhot kesätyöpussissa eivät ole täysin puhtaat. Harvinaista, mutta mahdollista. Kokematonta kesätyöntekijää voidaan koittaa huijata, joten tärkeää on tietää myös omat oikeutensa, sekä pitää niiden toteutumisesta huolta. Kesätyösopimus – kuten kaikki muutkin työsopimukset – tulee tehdä aina kirjallisena dokumenttina, jotta mahdollisissa epäselvyyksissä voidaan tarkistaa mitä on sovittu.

Työsopimuksessa tulee olla sovittuna ainakin palkka, työaika, työtehtävät ja työsuhteen kesto. Huomioitavaa on, että palkanlaskenta ja palkanmaksu ovat samanlaisia kaikenikäisille.

Työnteko ei saa kuitenkaan haitata sitä tärkeintä, eli koulunkäyntiä. Voit lukea lisää alaikäisenä työskentelyyn liittyvistä ehdoista Finlexin sivuilta.

Kesätyöt alaikäisenä

 

Kesätyöt 15-17 vuotiaana

Mikäli nuori on täyttänyt 15 vuotta voi hän hakea töitä itsenäisesti ja tehdä sekä irtisanoa työsopimuksensa itse. Kuitenkin, vaikka 15-vuotta täyttänyt on oikeutettu tekemään työsopimuksen itse, voi hänen huoltajansa irtisanoa sen mikäli nuoren kehityksen, terveyden tai kasvatuksen takia se koetaan tarpeelliseksi.

Mikäli olet alle 18-vuotias työnhakija, ota huomioon myös nämä:

  • 15 -17 vuotiaan saa palkata myös pysyvään työsuhteeseen, mikäli hän on suorittanut oppivelvollisuutensa
  • Työajan on sijoituttava klo 06 – 22 aikavälille. Poikkeus on, mikäli työ on viranomaisen hyväksymää sekä valvomaa ja liittyy ammattikoulutuksen saamiseen. Tällöin työskennellä voi puoleenyöhön asti.
  • Työaika ei saa olla yli yhdeksää tuntia vuorokaudessa tai 48 tuntia viikossa ja työvuorojen välissä on oltava vähintään 12 tunnin lepoaika.
  • Töitä voi tehdä myös koulun ohella, mutta tällöin työaika saa koulupäivinä olla maksimissaan kaksi tuntia. Viikonloppuisin tai koulun vapaapäivinä töitä saa tehdä maksimissaan kahdeksan tuntia.
  • Ylityöt ovat 15-vuotta täyttäneelle sallittuja, mutta niitä saa – työntekijän omalla suostumuksella- tehdä enintään 80 tuntia vuodessa.
Kesätyöt 14-vuotiaana

Jos on täyttänyt – tai täyttää saman kalenterivuoden aikana- 14 vuotta, voi kevyitä kesätöitä jo tehdä. Kevyillä kesätöillä tarkoitetaan sitä, että työtä on rajoitettu tietyin ehdoin eikä 14-vuotias saa työskennellä yhtä vapaasti kuin täysi-ikäinen. Katso alta tarkemmat rajoitukset työntekoon liittyen. 

Mikäli olet 14-vuotias työnhakija, ota huomioon nämä:

  • Työsopimuksen tekoon tarvitaan aina huoltajan lupa.
  • Työtä saa tehdä korkeintaan puolet kesäloma-ajasta.
  • Töitä voi tehdä myös koulun ohella, mutta töitä ei saa tehdä yli 12 tuntia viikossa ja työsuoritusten tulee olla lyhytkestoisia.
  • Jos kyseessä on koulupäivä, työaika voi olla enintään kaksi tuntia. Koulupäivinä yhdistetty koulu-ja työaika ei myöskään saa olla yli kahdeksaa tuntia. Viikonloppuisin tai vapaapäivinä voi työskennellä maksimissaan seitsemän tuntia.
  • Loma-aikana töitä saa tehdä seitsemän tuntia päivässä ja 35 tuntia viikossa. Työajan tulee olla aamukahdeksan ja iltakahdeksan välillä. Ei siis yötöitä!
  • Yli neljän ja puolen tunnin työaikaan kuuluu yksi puolen tunnin tauko ja tämän aikana työpaikalta saa poistua vaikkapa syömään työtilan ulkopuolelle.

Voit lukea lisää 14-vuotiaana työskentelyyn liittyvistä ehdoista Finlexin sivuilta.

Kesätyöt 12-vuotiaana

Alle 13-vuotias saa työskennellä vain AVI:n ( Aluehallintaviraston) luvalla esiintyjänä tai avustajana kulttuuritilaisuuksissa. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi kesäteatteria.

12-vuotiaana ja sitä nuorempana kannattaakin keskittyä koulunkäyntiin ja käyttää kesä leppoisaan lomailuun! Töitä ehtii tehdä iän karttuessa varmasti aivan riittämiin.

 

 

 

Työntekijän vuosilomat ja lomarahat

2 min luettu

Työntekijän vuosilomat ja lomarahat

Suomessa vuosilomalla on erityinen merkitys työntekijöille. Se on aika, jolloin voi irrottautua arjen kiireistä ja antaa itselleen tilaa levätä,...

Read more
Kerro jotain itsestäsi – miten vastata työhaastattelun vakiokysymykseen?

2 min luettu

Kerro jotain itsestäsi – miten vastata työhaastattelun vakiokysymykseen?

Miksi haastateltavaa pyydetään heti alkuun kertomaan jotain valinnaista itsestään?

Read more
Näin erotut työnhaussa – 5 vinkkiä!

2 min luettu

Näin erotut työnhaussa – 5 vinkkiä!

Mikä on työnhaussa vaikeinta? Varmastikin se, että pääsee läpi suppilon ensimmäisestä vaiheesta ja onnistuu vakuuttamaan rekrytoivan tahon omasta...

Read more